Design Exchange

05.06.2010 | niila

Design Exhange (DX) on Kanadan muotoilukeskus (www.dx.ca). Se sijaitsee 1937 valmistuneessa pörssirakennuksessa keskellä vilkkainta keskustaa. keskuksen tehtävänä on, kuten nimestäkin voi päätellä, kanadalaisen muotoilun edistäminen. Tätä tehtävää varten keskuksella on yli 40 erilaista ohjelmaa/hanketta vuosittain. Näihin kuuluu seminaareja, luentoja, näyttelyitä jne. Keskus myös julkaisee vuosittain muotoilua koskevia artikkeileita ja ylläpitää teollisen muotoilun kokoelmia. Suomalaisen mittapuun mukaan muotoilun taso ei ole kovin huima, samoin kävijämäärät ja yleinen tietoisuus keskuksen toiminnasta ei ole alan piirien ulkopuolella huima.

Tyypilliseen kanadalaiseen tapaan, organisaatiolla on jäseniä ja se houkuttelee uusia jäseniä erilaisilla jäsenyysvaihtoehdoilla ja etupaketeilla jne. Yhdistys on myös ns. charitable, eli lahjoituksia vastaanottava. Yhdistys kuuluu OAAG:iin.

Mielenkiiintoista on että vaikka valtiovalta puuttuu Kanadassa hyvin vähän toiminnan sisältöihin, juuri muotoilupiirien mielipiteestä 1980-luvulla, valtiolla ei ole näkemystä, linjaa eikä tukea kanadalaisen muotoilun edistämiseksi, lähti DX:n toiminta liikkeelle niin koko maan hallituksen, provinssin hallituksen kuin Toronton kaupunginkin avustamana. DX on koko Pohjois-Amerikan ainoa laatuaan muotoilun edistämiskeskus. Se kertoo muotoilusta aja valistaa suurta yleisöä muotoilusta ja sen merkityksestä liiketoimintaan ja yhteiskuntaan yleensä.

Jätä kommentti

Your Email Address:
Notify me of new comments to this page:
Your Rating:
This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

« Takaisin

Tässä on koottuna kaikki matkablogin tekstit yhteen...
Vipuvoimaa EU:lta

Euroopan Sosiaalirahasto