Kanada -yhteenveto

08.06.2010 | niila

Aloitetaan fraasilla; matka oli antoisa ja hyvä. Sää suosi ja ihmiset olivat ystävällisiä. Ainoa pieni tahra muuten mainiossa matkaohjelmassa oli matkatoimiston kanssa ilmenneet ongelmat hotellimajoitusten järjestämisessä. Liian usein jouduimme käyttämään omia luottokorttejamme, vaihtamaan hotellia ja arvailemaan onko meillä varaukset ja voucherit kunnossa vai ei. Lähes jokapäiväinen kommukointi matkatoimistoon Suomeen nosti  matkan aikana syntyneitä puhelin- ja tietoliikennekuluja. Koska matkatoimiston ja sen paikallisten agenttien kautta tarjolla olleet majoitusvaihtoehdot olivat huomattavasti kalliimpia kuin sellaiset, joitka olisimme voineet varata suoraan itse, on alkuperäisen matkasuunnitelman mukaan tehty budjetti ylittynyt majoituskulujen osalta. Myös lennot matkatoimiston kautta olivat hieman kalliimmat kuin olimme omatoimihankintana budjetoineet..

Alustavasta suunnitelmasta poiketen matkan kestoa pidennettiin viikolla. Matkaan lähdettiin yhtäaikaa, mutta paluu tapahtui portaittaisesti eri päivinä kunkin matkalaisen muiden työkiireiden mukaan. Näin varmistimme ettei arvokasta tietopääomaa häviä mahdollisen lentoturman seurauksena :-). Vaikka tosiasiassa ensimmäisistä tapaamisista lähtien saimme jatkuvasti vinkkejä uusista käyntikohteista ja niiden kontaktointiin ja tapaamisten sopimiseen oli varattava aikaa. Suunnitelma osoittautuin hyväksi, samoin kuin jakautuminen pieniin ryhmiin ja tarvittaessa yksin tehtäviin tutustumisiin, koska myös raportointi ja kohteiden etukäteistutustuminen vei aikaa. Jopa niin paljon että jos matkan aikana olisi laskettu työtunteja, olisi kaikille matkassa mukana olleille kertynyt niitä aivan liikaa...

Alkuperäisessä suunnitelmassamme oli myös painottunut luovien alojen -tai kulttuurialojen- hallinto, mutta matkan aikana huomasimme myös itse taiteen tekijöiden tapaamisen tärkeäksi. Jos olisimme noudattaneet alkuperäistä matkasuunnitelmaamme, olisi moni paikka jäänyt käymättä ja moni asiantuntija tapaamatta.

Virallisen matkaohjelma lisäksi olemme tavanneet lukuisan joukon luovien alojen toimijoita epävirallisissa konteksteissa ja ilman sovittuja tapaamisia. Näistä emme ole erikseen raportoineet vaan tapaamisten anti tulee esille muussa raportoinnissamme. Tärkeää tiedon lisääntymistä on myös ymmärrys ja kokonaiskuva kanadalaisesta kulttuuri- ja luovan talouden järjestelmistä ja yhteiskunnasta yleensä: myös näitä tietoja on hankala saattaa paperille, mutta ne ovat omaa lisääntynyttä kokemustamme ja tulevat (toivottavasti) myös ilmi osana virallisten tapaamisten tekstejä.

Yksi ero Kanadan ja Suomen välillä on se, että Kanadassa ja sen provinsseissa julkishallinnon asema on (ja pidetään) aidosti käsivarren mitan päässä (arm's length) toimijoista niin poliittisesti kuin sisällöllisestikin. Toisin sanoen valtiovalta ei juurikaan ohjaile toimintaa tai sen sisältöjä, vaan rahoittaa sitä. Luovan alan tukijoina, kehittäjinä ja palveluntarjoajina toimii vahva kolmannen sektorin edustusto. Taidekentälla toimii satoja yhdistysmuotoisia palveluorganisaatioita ASO:ja (Arts Service Organization). Nämä itsenäiset, järjestäytyneet kolmannen sektorin toimijat edustavat kattavasti lähes kaikkia luovan alan tekijöitä ja ovat siten kunkin alan todellisia sisältöasiantuntijoita ja osaajia. Näin kehittämistyö lähtee kentältä ja sen tarpeista, eikä hallinnonalan sisäisistä toiveista tai näkemyksista jonkun tietyn kulttuurisektorin kehittämiseksi.

Hallinnossa korostetaan rahoitus- ja tukimuotojen kehittämisen asiakaslähtöisyyttä. Tuet tehdään joustaviksi, jotta niillä voidaan reagoida kentän erilaisiin ja muuttuviin tarpeisiin reippaasti. Asiakkaan ei tarvitse muotoilla tukitarpeitaan rahoituksen ehtojen mukaiseksi vaan toisinpäin. Kanadassa käytäntö tuntuu olevan, että hallinto palvelee kansalaista, eikä kansalainen hallintoa. Kansalaisia  kehotetaan proaktiivisuuteen kaikilla yhteiskunnan aloilla. Yhteisiin asioihin vaikuttaminen pyritään tekemään mahdollisimman helpoksi. Tästä voisimme ottaa oppia "luovia" aloja kehitettäessä myös Suomessa. Merkittävää on myös yhteiskunnassa vallalla oleva näkemys julkisen vallan antamasta (taloudellisesta) tuesta luoville aloille: rahaa odotetaan löytyvän myös yksityisiltä tahoilta, lähinnä yrityksiltä. Tämä onkin tehty erityisen helpoksi, sillä maassa yksi organisaatiomuoto on ns. charitable eli verovapaasti lahjoituksia vastaanottavat yhteisöt. Samoin verohelpotukset (tax credits) luovien alojen toimijoille (jopa 40% henkilöstömenoista) ovat omiaan edesauttamaan toimialan kehittymistä ja työpaikkojen säilymistä alueella. Yleisesti ottaen luovat alat, tai taide- ja kulttuurialat, nähdään yhteiskunnan kannalta merkittävinä toimialoina ja toimintaa tuetaan.

Kenties kuitenkin tärkeimpinä hyvinä havaintoina voidaan pitää kanadalaisten avointa ja keskustelevaa kulttuuria. Asioista puhutaan ja jos ongelmia nähdään, niihin tartutaan ja kaiken lisäksi asiat tehdään yhdessä. Tämä tuntui pitävän paikkaansa niin julkisella sektorilla kuin taidekentälläkin.

Hyviä käytäntöjä:

  • Julkishallinnon kehittämistyö on avointa ja kommentteja voi antaa kuka tahansa esim. netin kautta.
  • Julkishallinnollisilla tukiorgansiaatioilla (esim. taidetoimikunnilla) on erikseen ammattimainen hallitus (board) ja vertaisarvioijat (jurys).
  • Ammattilaisuuden määritelmä on yksinkertaisimmillaan sellainen (mm. taidetoimikunnissa), että taiteilija ilmoittaa itse olevansa ammattilainen. Joillain organsiaatioilla tämän lisäksi vertaisarvioijat arvioivat ammattilaisuuden tasoa (mm. killat ja ammattijärjestöt).
  • Vertaisarvioijaksi voi ilmoittautua kuka tahansa halukas. Vertaisarvioijat katsovat onko ilmoittautunut henkilö kelvollinen (eligible). Kaikista sopivista henkilöistä kootaan rekisteri, josta valitaan kullekin (puolivuotis-) kaudelle kattava kokoonpano.
  • Kaikien tukien ja hankkeiden hakukriteerit ovat avoimia ja kaikkien tiedossa.
  • Kaikki hakijat arvioidaan saman kaavan mukaan ja päätökset perustellaan.

Ei niin hyviä käytäntöjä

  • Ontarion taidetoimikunnalla on yli 60 erilaista apurahaohjelmaa joissa jokaisessa on oma jury, omat kriteerit ja omat hakuajat.

Jätä kommentti

Your Email Address:
Notify me of new comments to this page:
Your Rating:
This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

« Takaisin

Tässä on koottuna kaikki matkablogin tekstit yhteen...
Vipuvoimaa EU:lta

Euroopan Sosiaalirahasto