Luovien alojen selvitys käynnistyi Lahdessa
14.05.2010
Art Hub selvittää Lahden alueen luovien alojen toimijoita ja yhteistyöhalukkuutta.
Selvityksellä kartoitetaan alueen luovan talouden laajuutta, merkitystä sekä kehittämismahdollisuuksia. Samalla haetaan tietoa luovan alan toimijoiden kiinnostuksesta yhteisölliseen toimintaan, yhteisiin toimitiloihin sekä niillä saavutettaviin taloudellisiin ja sisällöllisiin synergiaetuihin. Visioissa luovan alan toimijoiden yhteinen toimitila - Lahden ”Luova Areena” - muodostaa kaupunkiin vetovoimaisen keskuksen, elävän kohtaamis- ja tapahtumapaikan, joka vahvistaa Lahden hyvää mainetta, elinvoimaisuutta ja kiinnostavuutta.
Selvitystyö käynnistyy alan toimijoille suunnatulla kyselyllä. Kysely lähetetään yli 800 Lahden alueen luovan alan toimijalle ja muille vaikuttajille toukokuun aikana. Kyselyn tulokset ja selvitystyön yhteenveto valmistuvat elokuun loppuun mennessä. Selvityksen tuottaa Art Hub - luovien alojen osaamisyhteisö -hanke yhteistyössä Lahden luovan talouden yhteenliittymän ja asiantuntijoiden kanssa.
Lahden luovan talouden yhteenliittymä on vuoden 2009 marraskuussa järjestäytynyt, erilaisia luovan alan toimijoita kokoava yhteisö. Tällä hetkellä yhteenliittymässä ovat mukana Kauno ry, Lahden taidemuseoyhdistys ry, Lahden konservatorio, Muotoilun tutkimuslaitoksen tuki ry, Teatteri Vanha Juko, Lahden Musiikkiopisto, Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry, Laatu Invest Oy, Lahden Tanssiopisto, Pro Puu ry , Taide- ja muotoilukoulu Taika, Muotoilun ja median palvelukeskus DF, Taito Häme ry ja Arkkitehtityö Oy. Lahden luovan talouden yhteenliittymä kutsuu aktiivisia toimijoita mukaan vaikuttamaan ja toimimaan yhdessä Lahden alueella.
Selvitystyön innoittajana ja tavoitteiden taustalla on lisäksi mm. Kauppa- ja teollisuusministeriön Luovien alojen yrittäjyyden kehittämisstrategia 2015 (KTM julkaisu 10/2007), jonka mukaan luovien alojen yrittäjyys on kasvava yritystoiminnan alue. Euroopassa kulttuurin ja luovien alojen sektorin arvo oli jo vuonna 2003 yli 650 miljardia euroa, mikä oli enemmän kuin autonvalmistusteollisuuden tai ICT-sektorin. Vuonna 2004 kulttuurin ja luovien alojen sektorilla työskenteli 5,8 miljoonaa ihmistä, mikä oli 3,1 % koko työllisestä työvoimasta. Ala kasvoi 12,3 % enemmän kuin muu talous. Myös Suomessa alan kasvu on ollut vahvaa. Alan liikevaihto ja jalostusarvo kasvoivat vuosien 2000 ja 2005 välillä 15 %. Luovien alojen yrittäjyyden kehittämisen kautta Suomi voi tulevaisuudessa vahvistaa muiden toimialojen ja koko maan kilpailukykyä. Luovat alat ovat monissa suomalaisissa kaupungeissa nousseet varteenotettaviksi tulevaisuuden toimialoiksi ja kasvun vetureiksi.
Lisätietoja Lahden luovan talouden yhteenliittymän asiantuntijoilta:
Taito Häme ry:n toiminnanjohtaja Katja Huhmarkangas, puh. 040 5340285 katja.huhmarkangas(at)taitohame.fi (kolmas sektori, taiteen perusopetus, käsityö)
Luovan alan yrittäjä, Remrantti Oy, Lahden Yrittäjät, puheenjohtaja Lasse Järvinen, puh. 0440 313 777, lasse.jarvinen (at) laatuinvest.fi (luovan alan yrittäjyys)
Lahden taidemuseoyhdistys ry, puheenjohtaja, taitelijaprofessori Matti Koskela, puh. 040 5710779, matti(at)koskela.tv (taitelijayhteisö)

