Luovien toimialojen nykytila Pohjois-Savossa -raportti on julkaistu
23.04.2010
Art Hub -hankekokonaisuudessa kartoitettiin luovien toimialojen nykytilaa Pohjois-Savossa.
Luovain-hankkeen tuottama raportti Luovien toimialojen nykytila Pohjois-Savossa -raportti on julkaistu. Raportissa esitellään luovia toimialoja Pohjois-Savossa laajasti ja sen taustalla olevassa kartoituksessa on tukeuduttu erilaisiin tilastoihin, kuvioihin ja haastatteluihin sekä aiempaan alan tutkimukseen.
Raportin kautta välittyy kuva toimialasta, joka noin 416 miljoonan euron vuosittaisella liikevaihdolla ja noin 3 000 työntekijällään on Pohjois-Savon alueella merkittävä sekä kansantaloudellisesti että aluekehityksellisesti. Sillä on myös huomattavaa kasvupotentiaalia.
“Kyse on maakunnallisesti merkittävästä alasta liikevaihdolla ja työllisyydellä mitattuna. Ongelmana on se, että alan merkitystä on vaikea tunnistaa, koska se on hyvin hajanainen ja toimiala- ym. tilastoista vaikeasti hahmotettavissa. Alalla on myös liittymät moneen muuhun alaan ja sitä kautta merkittävät kerrannaisvaikutukset alueen talouteen”, kertoo Luovain-hankkeen Päivi Voutilainen.
Lataa raportti sekä siihen liittyvä virallinen tiedote oheisista linkeistä.
Raportti: Luovien toimialojen nykytila Pohjois-Savossa (pdf)

