Näkökulmia luovien alojen kehittämiseen
18.04.2011
Itä-Suomen yliopiston koordinoima Luovain-hanke teki kyselyn luovien alojen kehittäjätahoille viidessä Art Hub –hankkeen kohdemaakunnassa; Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Kyselyn kohderyhmänä olivat mm. kuntien ja kaupunkien elinkeinotoimet, seudulliset kehittämisyhtiöt, uusyrityskeskukset, ELY-keskukset, Finnverat, alueelliset taidetoimikunnat, kuntien ja kaupunkien kulttuuritoimet ja yrittäjäyhdistykset.
Vastausten mukaan Luovilla aloilla nähdään kasvupotentiaalia ja alaa aletaan arvostaa enemmän. Kehittämisen esteinä nähdään kuitenkin edelleen toimijoiden liiketoiminta- ja rahoitusosaamisen puute, mutta toisaalta myös alan toimintakulttuurin ymmärryksen puute tuki- ja kehittämisorganisaatioissa.
Kyselyn tuloksia esitellään oheisessa esityksessä. Mikäli haluat lisätietoja, ota yhteyttä Luovaimen hankehenkilökuntaan.

