Art Hub -hankekokonaisuus

Art Hub -hankekokonaisuuden tavoitteena on vahvistaa luovien alojen yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edellytyksiä.

Hanke toteutetaan 1.1.2009 - 31.12.2011 välisenä aikana ja se jakaantuu kolmeen toisiaan täydentävään ja tukevaan hankekokonaisuuteen:
  • Art Hub, jonka tavoitteena on palveluprosessien kehittäminen luovien alojen kehittä-misorganisaatioiden toiminnan tueksi
  • Art360, jonka tavoitteena on kuvataiteilijoiden liiketoimintaosaamisen ja manageritaitojen kehittäminen
  • Luovain, jonka tavoitteena on uuden tiedon tuottaminen luovien alojen aluetaloudelli-sesta merkityksestä ja liiketoiminnan tilanteesta sekä tuottaa mittareita alan vaikuttavuuden arvioinnin tueksi

Ohjelma toteuttaa Pohjois-Savon kulttuuristrategiaa, KTM:n Luovien alojen yrittäjyyden kehittämisstrategia 2015:ta, OPM:n Valtakunnallinen luovien alojen kasvun ja kansainvälistymisen sekä Itä-Suomen luovien alojen kehittämisohjelmia (Itä-Suomi ohjelma).

Hallinnoijana on Pohjois-Savon taidetoimikunta ja osatoteuttajina Sibelius-Akatemia, Itä-Suomen yliopisto sekä Ars Libera. Hankekokonaisuutta rahoittavat Itä-Suomen lääninhallitus (Pohjois-Savon ELY-keskus) ja Kuopion kaupunki.

Art Hub osahankkeen toimenpiteet hankesuunnitelman mukaan on kirjattu seuraavasti:

Osahankkeessa kehitetään taidetoimikunnan toimintaa ja palveluita osana muuta luovien alojen (yritys) kehityskenttää.

  • Luodaan palvelupolku eli malli palveluihin ohjaamisesta toiminnan kehittämiseksi.
  • Luodaan palvelumalli eli kehitetään palvelut, joita toimija polulla saa. Pohjois-Savon painopistealueena on rahoitus.
  • Luodaan osaamisyhteisö eli pysyvä verkosto ja tukipaikka, josta apua saa myös hankkeen jälkeen. Tässä toiminta pohjautuu Sarka-hankkeen tekemään perustyöhön ja tuloksiin.

Hanke toimii keskeisesti valtakunnallisen Art Hub -luovien alojen osaamisyhteisön kanssa.

Art Hub

Art360

Luovain

Vipuvoimaa EU:lta

Euroopan Sosiaalirahasto